Historia

Arvorakennus, jolla on tarina

 

Asemakaavakilpailun myötä alue kaavoitettiin asunnoille vuonna 1906. Kaavaan luotiin kadunnimet Hakatie, Niittykatu sekä Kesäkatu, joka tosin oli piirretty eri kohtaan kuin nykyään. Vuonna 1916 alue päätettiin muuttaa puistoksi.

Virkistysalue meren rannalla

Kesäkatuun rajautuva puisto on suomalainen versio englantilaisesta vapaamuotoisesta maisemapuistosta. Siellä jopa nurmikolla käyskentely on aina ollut sallittua. Kun kansallissäveltäjämme Jean Sibelius täytti 80 vuotta vuonna 1945, puisto nimettiin hänen mukaansa.

Puiston merkittävin kohde lienee Eila Hiltusen Sibelius-monumentti, joka syntyi Sibeliuksen syntymän satavuotisjuhlan kunniaksi. Teosta käy nykyään ihailemassa noin puoli miljoonaa ihmistä vuodessa.

Lähellä on muitakin mielenkiintoisia kohteita, kuten Töölön kirjasto, helsinkiläisten ja turistienkin suosioon noussut sympaattinen Regatta-kahvila, vuoden 1940 olympialaisia varten valmistunut soutustadion, Puolustusvoimien käytössä olleet funkistyyliset kasarmirakennukset sekä vanhan hevossairaalan perustuksille rakennettu Mestaritalli-ravintola.

Ikoninen Kesäkatu 2 syntyy

1950- ja 1960-luvuilla Yleisradion toiminta laajeni voimakkaasti ja tiloja oli jouduttu vuokraamaan ympäri kaupunkia. Muiden muassa Hankenin sekä niin sanotun Wulffin talon suunnitellut Kurt Simberg sai kollegoineen tehtäväkseen suunnitella Yleisradiolle uuden toimitalon, joka vihittiin käyttöön vuonna 1968.

Simbergin arkkitehtitoimiston toteutus noudatti modernin arkkitehtuurin uranuurtajan Le Corbusierin niin sanottua viiden kohdan ohjelmaa. Se ilmenee esimerkiksi ilmavan ja lähes neljä metriä korkean pohjakerroksen pylväsaiheissa ja vaakasuuntaisissa nauhaikkunoissa. Ulkoseinien verhouksena käytettiin keraamisia muotolaattoja, joiden kaltaisilla päällystettiin esimerkiksi samoihin aikoihin valmistunut Helsingin Kaupunginteatteri.

Sisustusarkkitehtina toimi Leena Kolinen, joka oli Artek Oy:ssä suunnitellut sisustuksia Alvar Aallon rakennuksiin. Kesäkadulle Kolinen suunnitteli esimerkiksi pääaulan sohvat ja näyttävät valaisimet.Kesäkatu 2:n messingillä kehystetyistä lasiovista on kulkenut moni aikansa merkittävistä poliitikoista, presidentti Kekkosesta lähtien.

Suomen ympäristökeskuksen aika

Yleisradion siirrettyä toimintansa Pasilan Isoon pajaan vuonna 1993 talon otti käyttöönsä Vesi- ja ympäristöhallitus, josta sittemmin tuli Suomen ympäristökeskus eli SYKE. Tästä syystä rakennus tunnetaan myös SYKE-talona.

Vuosituhannen vaihteessa korttelin pohjoisosaan rakennettiin kaksi uutta asuinkerrostaloa sekä Mechelininkadun varrelle asuin- ja liiketalo. SYKEn siirrettyä toimintansa Viikin kampukselle vuoden 2018 lopussa Kesäkatu 2:n muuttaminen asuinrakennukseksi käynnistyi toden teolla.

Uusi alku

Arkkitehtonisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokas Töölön Kesäkatu on ikoninen rakennus, jolla on poikkeuksellinen historia ja sijainti. Muutostyössä pyrittiin säilyttämään mahdollisimman paljon alkuperäistä. Esimerkiksi korkean ala-aulan tilajako on suojeltu, minkä ansiosta asukkaat saivat runsaasti yhteistä tilaa kuntosaleineen, oleskelutiloineen ja spa-osastoineen. Lisäksi säilytettiin aulan vanha kalkkikivilattia, ulos asti ulottuva puupaneloitu katto sekä ovien messinkiset yksityiskohdat. Suuret kattovalaisimet kunnostettiin. Myös Yleisradion aikaiset vintage-sohvia on kunnostettu ja palautettu aulan oleskelutiloihin. Vuosisadan aikana Töölö on siirtynyt lähemmäksi keskustaa, mutta tämän historiaa huokuvan kolkan vihreä ja merellinen henki on edelleen säilynyt.

  • OLEN KIINNOSTUNUT ASUNNOSTA

  • Hidden
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.